Aamupäivä oli jo pitkällä, mutta tuntui siltä, että olin elänyt kokonaisen päivän verran ennen kuin kello ehti yhteenkään. 

Yksi lapsista oli herännyt yöllä, toinen tarvitsi apua aamulla kouluunlähtöön. Olin avaamassa konetta ja yrittämässä pitää kiinni edes jostain rytmistä, joka muistuttaisi etäisesti aikataulua.

Sähköposti oli täynnä viestejä, jotka eivät tuntuneet odottavan vastausta vaan ratkaisua, heti.

Tilit oli katsottu edellisenä iltana ja tiedossa oli, että tämän kuun menoihin ei ole turhaa liikkumavaraa.

Kaiken sen keskellä, jollain tapaa oli pakko löytää tapa olla myös läsnä, rakentaa, ohjata ja jaksaa.

Tiedätkö sen tunteen, kun tekisi mieli painaa paussi, mutta elämässä ei ole sellaista nappia?

Katsot ympärillesi ja huomaat, ettei kukaan muu tule ratkaisemaan tätä. Et saa vapaapäivää vanhemmuudesta, et lomaa yrittäjän vastuusta, et tilapäistä helpotusta siitä huolesta, joka kulkee sun mukana kuin varjo silloinkin, kun hymyilet muille.

Kaiken sen keskellä valitset toimia. Et täydellisesti, et aina oikeaan aikaan, mutta silti toimit.

Olen elänyt tällaisia päiviä enemmän kuin osaan laskea.

Urheiluvuosina se näkyi siinä, että nousin tatamille uudestaan, vaikka keho huusi lepoa. Yrittäjänä se näkyy päätöksissä, jotka teen, vaikka epävarmuus kiristelee jokaista ajatusta. Isänä se tarkoittaa sitä, että valitsen kuunnella, kohdata ja lohduttaa, vaikka oma jaksaminen on vaakalaudalla.

Pitkään ajattelin, että nämä ovat eri asioita. Eri haasteita, jotka liittyvät eri rooleihin mun elämässä.

Jossain kohtaa ymmärsin jotain olennaista.

Ne ei ole erillisiä taisteluita. Ne on kaikki samaa tarinaa. Siinä tarinassa on yksi lanka, joka kulkee jokaisen hetken läpi.

Kyky jatkaa, kun ei ole varmaa.

Kyky nähdä eteenpäin, vaikka näkyvyys on sumuinen.

Kyky pitää kiinni siitä, mikä on tärkeää, vaikka kaikki muu huutaa kiireellisyyttä.

Kyky, jota ei usein juhlita, mutta jota ilman mikään ei kestä: resilienssi.

Kukaan ei synny vahvaksi, mutta jokainen voi tulla siksi

Olen monta kertaa miettinyt, kuinka helposti me ihmiset niputetaan kestäviksi tai herkiksi, vahvoiksi tai heikoiksi. Niin kuin kyse olisi jostain persoonallisuuden peruspiirteestä, joka joko on sinussa tai ei ole. Pysyvästi ja muuttumattomasti.

Myönnän, olen joskus ajatellut niin itsekin. Että jotkut vaan kestää enemmän, jotkut eivät, ja että mun tehtävä on vain selvittää, kumpaan kategoriaan itse kuulun.

Se ajattelu on alkanut tuntua vieraalta ja vaaralliselta. Koska silloin kun ajattelee, että resilienssi on jotain, mitä joko on tai ei ole, jää helposti sivuun odottamaan parempaa aikaa, vahvempaa versiota itsestään, oikeaa hetkeä tai selkeämpää mieltä.

Sitä kuvittelee, että joku toinen minä jossain toisessa tilanteessa osaisi jo toimia toisin, olisi rauhallisempi, varmempi, kestävämpi.

Niin odotus alkaa.

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka maailma ei odota ketään eikä elämä pysähdy siksi, että me epäröidään. Jos kaipaat lisää ajateltavaa ennen kuin sukellat tähän hetkeen, löydät tekstin täältä: Maailma ei odota sinua – kuinka kauan aiot vielä odottaa itseäsi?

Ei aktiivisena levon ja toipumisen prosessina, vaan passiivisena toiveena siitä, että jonain päivänä kaikki tuntuisi vähemmän raskaalta. Että joku ulkoinen muuttuisi. Kiire helpottaisi, lapset kasvaisi, liiketoiminta vakaantuisi ja silloin olisi helpompaa olla vahva.

Todellisuudessa mikään ei muutu ennen kuin sä muutut.

Resilienssi ei ole tunne, vaan taito.

Niin kuin mikä tahansa taito, se kehittyy vain yhdellä tavalla: harjoittelemalla.

Ei kerran, ei viikon ajan, vaan yhä uudestaan arjen keskellä, silloinkin kun et edes huomaa harjoittelevasi.

Niinä hetkinä, kun päätät olla reagoimatta heti.

Kun valitset mennä nukkumaan ajoissa, vaikka tekisi mieli unohtua puhelimen ääreen.

Tai kun päätät uskoa tulevaan, vaikka mikään ympärillä ei anna siihen vielä syytä.

Silloin et ole heikko, vaikka tuntisit epävarmuutta. Et epäonnistunut, vaikka väsyttää.

Et jäänyt jälkeen, vaikka etenet hitaasti.

Elät vain prosessia, jota kutsutaan harjoitteluksi ja se, jos mikä, on kaikkea muuta kuin passiivista.

Seitsemän pilaria, joiden varaan vahvuus rakentuu

Mitä enemmän olenn pohtinut omaa matkaani niin urheilijana, yrittäjänä kuin isänä. Sitä selvemmäksi on tullut, ettei kestävyys synny yhdestä isosta päätöksestä. 

Se rakentuu pienistä, lähes näkymättömistä kohdista. Niistä hetkistä, kun tekee jotain eri tavalla kuin ennen. Kun katson taaksepäin, huomaan, että nämä hetket liittyvät usein juuri niihin seitsemään osa-alueeseen, joista Ursula Nuber puhuu.

Törmäsin ensimmäisen kerran Ursula Nuberin työhön jo vuosia sitten. Hän on saksalainen psykologi ja kirjoittaja, joka on pitkään tutkinut ihmisen kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Ei vain hengissä, vaan elossa.

Hänen mallinsa seitsemästä resilienssin pilarista on yksinkertainen, mutta vaikuttava. Se ei ole nopea kaava siihen, miten tulla vahvaksi ihmiseksi. Se paljastaa, kuinka monesta eri osa-alueesta todellinen mielen kestävyys syntyy.

Mallin mukaan resilienssi ei ole synnynnäinen ominaisuus, joka toisilta löytyy ja toisilta puuttuu.

Se on kokonaisuus, joka koostuu:

1. Itsetuntemuksesta

2. Tunteiden säätelystä

3. Optimismista

4. Uskomuksesta omiin kykyihin

5. Merkityksellisyyden kokemuksesta

6. Sosiaalisista yhteyksistä

Kun luin nämä läpi ensimmäistä kertaa, mulle tuli heti olo, että tämä ei ole pelkkä teoria.

Tämä on harjoitussuunnitelma.

Kuten Viktor E. Frankl kirjoitti:

"When we are no longer able to change a situation, we are challenged to change ourselves."

Tämä on ehkä se kaikkein tärkein muistutus tässä ajassa, jossa ulkoiset olosuhteet muuttuvat nopeammin kuin koskaan.

Näin olen itse sitä lähtenyt myös ajattelemaan: ei kauniina listana seinällä, vaan muistutuksena niistä kohdista, joihin voin palata yhä uudestaan. Vahvistamaan itseäni niissä hetkissä, kun kaikki ei tunnu selkeältä.

Ensimmäinen on itsetuntemus.

Tatamilla opin, että jos et tunne itseäsi, vastustaja tekee sen sun puolesta. Sama pätee elämässä: jos et huomaa, missä kohtaa oma jaksaminen alkaa murentua tai missä kohtaa alistut toistuvasti vanhaan ajattelumalliin, et pysty toimimaan tietoisesti. Itsetuntemus ei ole itsekeskeisyyttä, se on rehellisyyttä.

Toinen on tunteiden säätely.

Ajattelin pitkään, että vahvuus on sitä, ettei tunne mitään. Nykyään tiedän, että vahvuus on sitä, että tunnet kaiken, mutta et anna sen viedä sua mukanaan. Tunteet ei ole vihollisia, ne ovat viestejä. Niitä ei tarvitse pelätä, mutta niihin ei tarvitse myöskään jäädä jumiin.

Kolmas pilari on toivo ja optimismi.

Se on ollut mulle aina kuin sisäänrakennettu suunta-anturi. Jo silloin kun olin kilpaurheilija, näin takaiskuissa enemmän mahdollisuuksia kuin merkkejä epäonnistumisesta. Tätä samaa voimaa olen kantanut mukana isyyteen ja yrittäjyyteen. Optimismi ei ole mulla sitä, että uskoisin kaiken kääntyvän hyväksi itsestään. Se on enemmänkin valinta nähdä vaikeuksien sisällä mahdollisuus rakentaa jotain kestävää. Jotain, mikä kantaa vielä vuosienkin päästä.

Neljäs on usko omiin kykyihin. Se, että pystyt vaikuttamaan asioihin.

Tämä on ollut mulle kuin hengitys: ilman sitä en olisi koskaan lähtenyt yrittäjäksi, en olisi kilpaillut kansainvälisesti, en olisi uskaltanut ottaa vastuuta erityislapsen vanhempana. Se ei tarkoita, että uskoisit aina onnistuvasi vaan sitä, että uskot kykeneväsi toimimaan, vaikka epäonnistuisit.

Viides pilari on merkityksellisyyden kokemus.

Se on ollut hiljainen, mutta vakaa syvyys, joka pitää kiinni tässä elämässä silloinkin, kun kaikki muu tuntuu liikkuvan tai horjuvan. En tarkoita mitään suurta elämäntehtävää, joka pitäisi ensin löytää ja sitten toteuttaa täydellisesti. Tarkoitan sitä, että arjessa on asioita, jotka tuntuu oikeilta, vaikka ne olisi vaikeita.

Merkityksellisyys ei ole sitä, että asiat olisivat helppoja. Usein se näkyy juuri päinvastoin: siinä, että jaksat tehdä vaikeita asioita, koska ne ovat tärkeitä.

Kuudes pilari on sosiaaliset yhteydet.

Tämä on se, jota olen joskus vähätellyt. Olen yrittänyt pärjätä yksin. Nykyään näen, että voimakkaimmat ihmiset ovat niitä, jotka uskaltavat nojata toisiin silloin kun oma selkä notkuu.

Fighter Mindset ei ole yksinäistä taistelua. Se on kykyä rakentaa tukiverkkoja ja pysyä ihmisenä, joka tukee muita.

Viimeinen pilari on tulevaisuussuuntautuneisuus.

Tavoitteet ei ole vain suuntaviivoja, ne on ankkureita. Ne pitää liikkeessä silloinkin, kun arki tuntuu harmaalta. Kun tiedän mihin olen menossa, jaksan paremmin olla läsnä siinä, missä nyt olen.

Näitä pilareita ei rakenneta kerran ja unohdeta. Ne vaativat jatkuvaa työtä, jatkuvaa tarkastelua.

Näen ne tärkeinä, koska ne antavat meille välineet elää vahvasti, vaikka mikään ympärillä ei olisi varmaa.

Vahvuutta ei rakenneta teorialla, vaan teoilla

Ymmärrän, seitsemän pilaria voi kuulostaa paljolta. Liian monelta asialta kerralla. Erityisesti silloin, kun arki jo valmiiksi puskee päälle jokaisesta suunnasta.

Kun elämässä on monta liikkuvaa osaa, eikä yksikään niistä pysähdy odottamaan, voi ajatus henkilökohtaisesta kehityksestä helposti jäädä taka-alalle. Ei siksi, etteikö se olisi tärkeää, vaan koska arjen kiireessä moni asia, joka ei huuda välitöntä huomiota, jää huomaamatta tai lykkääntyy epämääräiseen tulevaisuuteen.

Resilienssi, tuntuu merkitykselliseltä ja kiinnostavalta, se voi helposti muuttua ylikuormittavaksi juuri siksi, että sitä lähestytään kokonaisuutena, jonka ymmärtäminen tai hallitseminen vaatisi aikaa ja tilaa, jota ei juuri nyt ole.

Siksi haluan tarjota yksinkertaisen tavan aloittaa.

Ei lukemalla lisää, ei suorittamalla koko konseptia kerralla, vaan pysähtymällä hetkeksi ja valitsemalla jokaiseen päivään yhden näkökulman, yhden ajatuksen, yhden pienen teon, joka suuntaa kohti jotain syvempää.

Kyse ei ole siitä, että teet kaiken oikein. Kyse on siitä, että teet jotain tietoisesti ja että annat itsellesi luvan harjoitella, keskeneräisenä ja todeksi eläen.

7 päivää, 7 pilaria –haaste.

Yksi pilari päivässä.

Yksi pieni, mutta tietoinen teko, joka vahvistaa juuri sitä osa-aluetta. Ei mitään suurta tai aikaa vievää. Vaan sellainen liike, jonka voit tehdä tänään. Sun elämässä, sun tilanteessa, sun ehdoilla.

Tässä malli:

Päivä 1 – Itsetuntemus:

Kysy itseltäsi päivän lopussa: ”Mikä asia sai reagoimaan tänään vahvimmin ja miksi?” Kirjoita vastaus ylös. Pelkkä huomio on jo harjoitus.

Päivä 2 – Tunteiden säätely:

Kun huomaat tunteen nousevan, älä heti reagoi. Pysähdy, hengitä viisi kertaa rauhassa sisään ja ulos, ja vasta sitten toimi. Näin rakennat kykyä ohjata, et räjähtää.

Päivä 3 – Optimismi:

Kirjoita ylös kolme asiaa, jotka voivat mennä paremmin kuin odotat ja mitä voit itse tehdä sen eteen.

Päivä 4 – Usko omiin kykyihin:

Tee tänään yksi asia, jota olet vältellyt, koska et ole ollut varma osaamisestasi. Ei siksi että onnistuisit täydellisesti vaan, jotta muistaisit, että sä pystyt enemmän kuin luulet.

Päivä 5 – Merkityksellisyys:

Kun teet jotain arjen rutiinia. Ruokaa, läksyjen auttamista, töitä. Pysähdy sekunniksi ja kysy: ”Miksi tämä on minulle tärkeää?” Yhteys tarkoitukseen tekee tavallisesta kestävää.

Päivä 6 – Sosiaaliset yhteydet:

Lähetä viesti yhdelle ihmiselle, jonka tuki merkitsee sinulle paljon. Tai kysy joltain aidosti, mitä hänelle kuuluu. Yhteys luo voimaa molempiin suuntiin.

Päivä 7 – Tulevaisuussuuntautuneisuus:

Kirjoita ylös yksi konkreettinen asia, jota odotat tulevalta viikolta ja mitä voit itse tehdä sen eteen. Visio ilman liikettä on unelma. Liike tekee siitä totta.

Tässä ei ole kyse siitä, että suoritat tämän täydellisesti. 

Kyse on siitä, että annat itsellesi tilaisuuden huomata, että sinulla on jo paljon enemmän resilienssiä kuin uskotkaan ja että sitä voi kehittää, kun vaan pysähtyy hetkeksi ja toimii.

Fighter Mindset ei ole sitä, että pusket hampaat irvessä eteenpäin. Se on sitä, että opit taistelemaan viisaammin.

Tulevaisuus kuuluu niille, jotka kestävät epävarmuuden

On helppo sanoa, että maailma muuttuu. Paljon vaikeampaa on myöntää, että suurin osa ihmisistä ei kestä sitä muutosta henkisesti.

He toivovat hiljaa, että joku muu ratkaisee.

Että jonain päivänä teknologia rauhoittuu, työelämä selkeytyy ja elämä palautuu johonkin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen muotoon, jota voi hallita.

Totuus on karumpi.

Me ei olla palaamassa mihinkään.

Mitä pidempään tätä odottaa, sitä varmemmin jää sivuun kaikesta siitä, mikä on mahdollista niille, jotka uskaltavat liikkua, vaikka horisontti on jatkuvasti liikkeessä.

En kirjoita tätä siksi, että olisin itse aina valmis tai rohkea.

Kirjoitan siksi, että olen nähnyt, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen jää odottamaan varmuutta: elämä kutistuu varjoon odotusten ja pelkojen välille. Vähitellen lakkaa uskomasta siihen, että voisi itse enää vaikuttaa mihinkään.

Tulevaisuus kuuluu niille, jotka ymmärtävät, että varmuus ei ole edellytys liikkeelle lähtemiselle.

Se kuuluu niille, jotka rakentaa oman sisäisen maansa. Arvot, tarkoituksen, suunnan silloinkin kun ulkoinen maailma muistuttaa enemmän hurrikaania kuin karttaa.

Jos joku nyt ajattelee, että "no, ei sitä merkityksellisyyttä voi väkisin keksiä", niin sanon suoraan:

jos etsit merkitystä kuin valmisratkaisua, et koskaan löydä sitä.

Merkitys ei löydy siitä, mitä maailma tarjoaa sinulle. Vaan siitä, mitä valitset kantaa läpi myrskyn.

Tekoäly tulee viemään työpaikkoja.

Markkinat heiluu.

Systeemit kaatuu ja uudistuu.

Ne, joilla on selkeä suunta ja syvempi tarkoitus, eivät tarvitse täydellisiä olosuhteita kukoistaakseen.

Ne luo ne itse.

Resilienssi ei ole mukavaa. 

Se on kykyä katsoa maailmaa sellaisena kuin se on. Silti päättää rakentaa jotain omaa, jotain kestävää, jotain mikä ei katoa seuraavan uutisotsikon mukana.

Tulevaisuus ei ole niille, jotka pelaavat varman päälle.

Tulevaisuus on niille, jotka osaavat elää keskeneräisyyden kanssa ja silti liikkua eteenpäin.

Vahvuus ei ole lisäämistä, se on vapauttamista

Kun puhutaan resilienssistä, meille helposti myydään ajatus, että kyse on jostain, mitä täytyy rakentaa lisää.

Lisää taitoja. Lisää mielenhallintaa. Lisää suorituskykyä.

Mitä enemmän olen pysähtynyt oikeasti katsomaan omaa elämää ja kaikkia niitä kohtia, joissa olen tarvinnut todellista kestävyyttä. Sitä selvemmäksi on tullut, että resilienssi ei synny keräämällä lisää painoa harteille vaan oppimalla luopumaan siitä, mikä estää meitä liikkumasta vapaammin.

Ei ole kysymys siitä, mitä vielä opit.

Vaan mitä uskallat päästää irti.

Uskomuksista, jotka sanovat, ettei susta ole tähän. Odotteista, jotka pakottavat suorittamaan elämää sen sijaan, että eläisit sitä. Toimintatavoista, jotka saavat sut jatkuvasti kulkemaan samaa umpikujaa ympäri ja ympäri.

Jos haluat rakentaa vahvempaa resilienssiä, syvempää itsetuntemusta ja kirkkaampaa suuntaa omaan arkeesi, olen koonnut nämä periaatteet käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi Valitse vahva elämä -verkkokurssiin.

Todellinen vahvuus on sitä, että kannat vain sen, mikä on totta ja tarpeellista. Kaiken muun, sen mikä väsyttää, vääristää ja vetää sua alas. Saat jättää taakse, eikä se ole luovuttamista, vaan kasvamista.

Ehkä juuri tässä ajassa, jossa koko maailma käskee meitä optimoimaan, suorittamaan ja rakentamaan lisää, suurin vastarinta ja suurin voitto onkin siinä, että pysähdyt, katsot itseäsi rehellisesti ja kysyt:

Mitä jos mä en tarvitse enempää?

Mitä jos mun seuraava askel onkin keventää, yksinkertaistaa, palata siihen, mikä on jo mun sisällä vahvaa?

Resilienssi ei ole sitä, että jaksat enemmän.

Se on sitä, että ymmärrät, mihin sun voima oikeasti kuuluu ja mistä sen ei koskaan olisi pitänyt joutua taistelemaan.

Kiitos lukemisesta,
Tomi